Tänään tein sen ensimmäistä kertaa. Lusmuilin töissä ihan työkseni. Olin niin tavattoman väsynyt, etten mitenkään jaksanut keskittyä arkistoimaan Karavaaniyhdistyksen sekavia tilejä. Kaiken lisäksi olin liian yksinäinen työskennelläkseni. Pomoni on lomalla, ja joudun istumaan yksin 8 tuntia päivässä toimistossa, plus matkat. Paskat sanon ja hymyilen tyytyväisenä. Kiroilu on sitten asiallista.  

Kesätyö tilitoimistossa tuntui hyvältä ajatukselta. Ja olikin, 1 ja puoli ensimmäistä viikkoa. Enää se ei tunnu siltä. Tappavan tylsää ja loputtoman puuduttavaa. Kuitenkin, olen jonkin asteen optimisti, ja ajattelen omaksi ihmetykseksenikin, että melko mainiotahan tämä, nyt ainakin tiedän, että en ikinä halua tilitoimistoon töihin. Että olipahan paljon hyötyä tästäkin kokemuksesta. Mutta toisaalta, minusta alkaa vähä vähältä tuntua yhä enemmän siltä, etten ikinä halua mihinkään toimistoon töihin. Hyvähän tuokin tunne, mutta mitä hittoa alan sitten tehdä isona? J mitä hittoa keksin itselleni aina niin tavattoman järjettömiä töitä, opiskeluja ja harrastuksia. Idiootti missä nuija.

Ahdistaa tosi paljon tuo tulevaisuus ja syksy ja Turku ja koti ja vanhemmat, velikin. Varmaan siksi, että ne on ne minun tärkeimmät, siten vaikeimmat. Vaikeaa suunnitella itseyttään, kun tuntuu, ettei riitä tai osaa saati jaksa juuri mitään. Paitsi tehdä lukihäröisiä yö-öy-löyntivirheitä ja viihtyä kavereiden kanssa missä vaan, kuinka kauan tahansa ja mahdollisimman.

Hahaa. Äsken kävi asiakas. Onneksi en ehtinyt lähtä vielä kotiin.

Minun on nyt nälkä ja kurina. Heräsin 20 yli kuusi ja viikkasin itseni bussiin jatkamaan unia. En syönyt aamulla enkä syönyt päivällä. Iltapäivällä söin keksejä. Ei näin! Veli sanoi paistavansa kanaa.